RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Opetuksen suunnittelu ja tuntikehys lv. 2023-2024
Sivistyslautakunta 18.04.2023 § 27
123/12.00.01.00/2023
Valmistelija: sivistystoimen esimies
Lukuvuonna 2023-2024 Sonkajärven kunnan perusopetuksen oppilasmäärä on 302 oppilasta. Opetukseen käytettävä tuntikehys perustuu oppilasmääriin. Yhden lukuvuoden tuntikehysresurssi ajoittuu kahdelle talousarviovuodelle. Resurssin tarve voi vaihdella lukuvuosittain opiskelijoiden valinnoista tai muusta resurssintarpeesta johtuen. Näin ollen tuntikehys voi alittua tai ylittyä muutamalla tunnilla talousarvion määrittelemissä rajoissa.
Lukuvuonna 2023-2024 Sukevan koulussa on 31 oppilasta ja kaksi vakituisessa virkasuhteessa olevaa luokanopettajaa. Lisäksi koulussa tulee toimimaan resurssiopettaja. Esiopetuksessa Sukevalla on neljä oppilasta. Esiopetus toteutetaan Männikön päiväkodissa esiopetuksen opetussuunnitelman ja työajan mukaisesti.
1-2 lk | 8 oppilasta | perustyömäärä 20 vvh (vuosiviikkotuntia) |
3-4 lk | 9 oppilasta | perustyömäärä 24 vvh |
5-6 lk | 14 oppilasta | perustyömäärä 26 vvh |
Sukevan koulussa on tällä hetkellä kuusi ja yhtenäiskoulun vuosiluokkien 7-9 yhteydessä viisi ukrainalaistaustaista oppilasta, jotka saavat valmistavaa opetusta. Osa heistä siirtyy perusopetuksen oppilaiksi syyslukukauden 2023-2024 alkupuolella. Maahanmuuttajaopetukseen kohdennetaan lisäresurssia kumpaankin kouluyksikköön, ja kustannukset katetaan OKM:n maahanmuuttajaopetukseen suunnatusta avustuksesta.
Lisäksi Sukevan koululle on resurssoitu tehostettua tukea antamaan erityisopettaja 1 pv / viikossa (6 vvh) sekä yksi vakituinen koulunkäynninohjaaja. Koulunkäynninohjaaja toimii myös aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana. Aamu- ja iltapäivätoimintaa toteutetaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa.
Sukevan koulun oppilasmäärä on selvästi laskeva. Tulevana lukuvuotena oppilasmäärä tilapäisesti kasvaa maahanmuuttotaustaisten oppilaiden vuoksi.
Sukevan koulun tuntikehys sisältää kahden luokanopettajan, erityisopettajan (6 vvh) sekä käsityön tuntiopetuksen lisäksi varauksen tukiopetukseen (60vvh). Lisäksi määräaikaiseen luokanopetukseen, varataan 24 vvh, jota katetaan hankerahoituksella mahdollisella hankerahoituksella.
Lukuvuonna 2023-2024 Sonkajärven yhtenäiskoulun vuosiluokilla 1-6 on 12 perusopetusryhmää, joista kaksi on pienryhmää. 1-6 luokkien oppilaita on yhteensä 157. Esiopetuksessa on 24 oppilasta. Esiopetuksen yhteydessä järjestetään täydentävää varhaiskasvatusta.
Esiopetus | 24 oppilasta |
|
1A | 13 oppilasta | perustyömäärä 20 vvh |
1B | 12 oppilasta | perustyömäärä 20 vvh |
2A | 14 oppilasta | perustyömäärä 20 vvh |
2B | 13 oppilasta | perustyömäärä 20 vvh |
3A | 16 oppilasta | perustyömäärä 24 vvh |
4A | 18 oppilasta | perustyömäärä 24 vvh |
4B | 19 oppilasta | perustyömäärä 24 vvh |
5A | 17 oppilasta | perustyömäärä 26 vvh |
6A | 15 oppilasta | perustyömäärä 26 vvh |
6B | 15 oppilasta | perustyömäärä 26 vvh |
Perusopetuksen oppilaista erityisen ja tehostetun tuen tarpeessa olevia oppilaita opiskelee myös pienryhmissä.
Pienryhmä A (1.-5. lk:t) 5 oppilasta, perustyömäärä 24 vvh.
Pienryhmä B (6.-9. lk:t) 3 oppilasta, perustyömäärä 24 vvh.
Pienryhmistä integroidutaan yleisopetuksen ryhmiin ja päinvastoin oppilaan yksilöllisen tuen tarpeen ja inkluusioperiaatteen mukaan.
Lisäksi vuosiluokilla 1-6 työskentelee yksi laaja-alainen erityisopettaja 4 pv viikossa (18 vvh) sekä koulukeskuksen yhteinen tuntiopettaja teknisessä työssä sekä koulunkäynninohjaajia. Koulunkäynninohjaajat toimivat myös aamu- ja iltapäivähoidon ohjaajina. Tuntikehys vuosiluokille 1-6 on 310 vvh.
Lukuvuonna 2023-2024 yhtenäiskoulun vuosiluokilla 7-9 on 8 perusopetusryhmää ja 114 oppilasta.
7A | 15 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
7B | 15 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
7C | 14 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
8A | 14 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
8B | 14 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
9A | 12 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
9B | 14 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
9C | 15 oppilasta | perustyömäärä 30 vvh |
Osa-aikaisen erityisopetuksen perustyömäärä on 24 vvh.
Tuntikehys vuosiluokille 7-9 on 276,5 vvh. Koulussa työskentelee yksi koulunkäynninohjaaja.
Opetus- ja kerhotoimintaa resurssoidaan lisäksi opetusministeriön vuosittain myöntämillä erilaisiin hankkeisiin kohdennetuilla valtionavustuksilla.
Lukuvuonna 2023-2024 lukiossa on 43 opiskelijaa. Lisäksi Mahis-opiskelijoita, joiden pääkoulu on muu oppilaitos, on neljä.
1 vsk | 12 opiskelijaa |
2 vsk | 16 opiskelijaa |
3 vsk | 15 opiskelijaa |
Lukion opintojakso- ja kurssiresurssi on 110 vvh, josta erityisopetukseen on varattu 2 vvh.
Toteutettavien opintojaksojen, kurssien ja yksittäisten opetustuntien määrää voidaan lisätä valtion erityisavustuksilla tai hankerahoituksella. Laskennallinen lukioresurssin määrä on 23 vvh ja se suunnataan pääasiassa oppituntien ulkopuoliseen työhön.
Päätösesitys Sivistystoimen esimies:
Sivistyslautakunta hyväksyy esitetyn tuntikehyssuunnitelman.
Lapsivaikutusten arvioinnissa päätöksen vaikutukset hyvinvointiin ovat myönteiset.
Päätös Sivistyslautakunta:
Sivistyslautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |