RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kesäajan viriketoiminnan järjestäminen 1.-2. luokkalaisille
Sivistyslautakunta 18.04.2023 § 28
124/12.01.09/2023
Valmistelija: sivistystoimen esimies
Perusopetuksen 1.-2. luokkalaiset eivät ole oikeutettuja varhaiskasvatuksen palveluihin koulujen loma-aikoina. Tämän ikäiset lapset tarvitsevat kuitenkin vielä huolenpitoa ja ohjausta. Huoltajien loma-ajat eivät kuitenkaan useinkaan riitä kattamaan koulun kesäkeskeytyksen aikaa. Huoltajien yhteydenottojen perusteella tarvetta on lasten kesäajan viriketoiminnalle.
Kesäajan toimintaa on käsitelty kunnan hyvinvointityöryhmässä, ja koulutoimen osalta on tehty alustava tarvekartoitus. Yhteistyöhön on lisäksi lupautunut Sonkajärven evankelisluterilainen seurakunta, Mannerheimin lastensuojeluliiton sekä SPR:n Sonkajärven paikallisosastot. Vastuutahona toiminnan osalta toimii varhaiskasvatuksen vastaava.
Koululaisten kesäajan viriketoiminta on vapaamuotoista kerhotyyppistä viriketoimintaa kesäkuun aikana. Kerho sisältää yhdessä suunniteltua osittain ohjattua toimintaa sekä vapaamuotoista leikkiä ja muuta toimintaa. Pääpaino on aktiivisessa toiminnassa (ulkoilu, liikunta, pelit ja leikit) pääsääntöisesti ulkona. Koska alaluokkaikäisen lapsen valmiudet eivät vielä riitä omasta ruokailusta huolehtimiseen, toimintaan sisältyisi lämmin ateria. Kesätoiminta ei ole varhaiskasvatusta. Toiminnan toteutuminen edellyttää, että siihen ilmoittautuu etukäteen vähintään 8 lasta.
Tarkempi toimintasuunnitelma ja kustannuslaskelma on lähetetty sivistyslautakunnalle oheismateriaalina.
Päätösesitys Sivistystoimen esimies:
Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että se myöntäisi varhaiskasvatuksen tulosalueelle 5000 euron lisämäärärahan 1.-2. luokkalaisten kesäajan viriketoiminnan järjestämiseen. Mikäli lasten määrä jää vähäiseksi kulut jäävät alle anotun määrärahan.
Päätös Sivistyslautakunta:
Sivistyslautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
Lapsivaikutusten arvioinnissa päätöksen vaikutukset hyvinvointiin ovat myönteiset.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |