Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sonkajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 3


 

Sivistyslautakunnan lausunto hallintosääntöluonnoksesta

 

Sivistyslautakunta 16.01.2024 § 3  

361/00.01.01.00/2023 

 

Valmistelija: sivistystoimen esimies

 

Kuntalain 90 §:n mukaan jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö. Kuntalain lähtökohtana on, että hallintosäännössä annetaan kaikki tarpeelliset määräykset kunnan hallinnon, toiminnan, päätöksenteko- ja hallintomenettelyn sekä valtuuston toiminnan järjestämisestä. Kunnan hallintosäännössä annetaan myös tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta valmiuslain 3 §:n mukaisissa poikkeusoloissa sekä kuntalaissa tarkoitetuissa normaaliolojen häiriötilanteissa.

 

Kuntalain 14.1 §:n lähtökohdan mukaan valtuusto käyttää kunnan päätösvaltaa. Kunnan päätösvallalla tarkoitetaan kunnan toimivaltaan lain mukaan tai muuten kuuluvia asioita, joissa kunta siis voi tehdä taikka joissa sen edellytetään tekevän päätöksiä. Valtuusto voi siirtää toimivaltaansa alaisilleen toimielimille, viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset aina hallintosäännöllä. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisellä valtuuston päätöksellä. Päättäessään hallintosäännöstä valtuusto samalla määrittelee oman asemansa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja viranhaltijoiden välisestä työnjaosta ja ratkaisee, annetaanko kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen. On huomattava, ettei laissa säädettyä toimivaltaa voi siirtää hallintosäännöllä.

 

Hallintosääntöön otetaan myös tarpeelliset toimivallan siirtämistä koskevat määräykset, joilla määrätään kunnan viranomaisten toimivallan jakautumisesta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Lähtökohtaisesti kunnissa toimitaan normaaliolojen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen aikana mahdollisimman pitkään normaalien johtamisjärjestelyjen, päätöksentekomenettelyiden ja toimivaltamääräysten mukaisesti.

 

Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Mikäli hallintosäännöllä määrätyistä toimivaltarajoista poiketaan, päätöksen tehnyt viranomainen ylittää toimivaltansa, ja kyseessä on menettelyvirhe, joka voi johtaa päätöksen kumoutumiseen muutoksenhaussa. Hallintosääntö sitoo myös valtuustoa itseään. Valtuusto ei voi poiketa hallintosäännöstä muuten kuin kunnan hallintosääntöä muuttamalla. Valtuusto ei siten voi ottaa ratkaistavakseen asiaa, jossa toimivalta on hallintosäännöllä siirretty muulle toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

 

Hallintosäännöllä järjestetään kunnan sisäistä hallintoa ja toimintaa. Tämän vuoksi on katsottu, että hallintosääntö voi mahdollisesta valituksesta huolimatta tulla voimaan heti kun se on hyväksytty. Jotta voimaantulopäivästä ei syntyisi epätietoisuutta, on hallintosääntöä hyväksyttäessä tai muutettaessa samalla syytä päättää sen voimaantuloajankohdasta.

 

Sonkajärven kunnan voimassaoleva hallintosääntö on tullut voimaan 1.1.2017. Tämän jälkeen kuntalakiin on lisätty määräykset siitä, että hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset myös 1) sisäisestä valvonnasta, riskienhallinnasta ja sopimusten hallinnasta, 2) tiedonhallinnan ja asiakirjahallinnon järjestämisestä sekä 3) hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Muutosten johdosta Sonkajärven kunnan hallintosääntö on päivitettävä.

 

Hallintosäännön päivittämisessä on noudatettu soveltuvin osin Kuntaliiton Kunnan hallintosääntömalli -ohjetta (2023). On huomattava, että hallintosääntöön ei oteta lainvastaisia määräyksiä, laista poikkeavia menettelytapamääräyksiä, lakia toistavia määräyksiä eikä epäselviä määräyksiä.

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.11.2023 käsitellyt ja hyväksynyt oheismateriaalina olevan hallintosääntöluonnoksen ja sen liitteenä olevan luonnoksen ohjeeksi sähköisistä kokouksista ja pyytää niistä lautakuntien lausunnot 31.1.2024 mennessä.

 

Päätösesitys Sivistystoimen esimies:

Sivistyslautakunta antaa lausunnon hallintosääntöluonnoksesta ja sen liitteenä olevasta luonnoksesta ohjeeksi sähköisistä kokouksista.

 

Asian käsittely: keskustelun jälkeen sivistystoimen esimies teki seuraavan päätösesityksen: Sivistyslautakunta antaa seuraavan lausunnon hallintosääntöluonnoksesta:


Sivistystoimi yleensä:
Sivistyslautakunta toteaa lausuntonaan, että yhtenäiskoulun rehtorin sijaan kuvaavampi virkanimike olisi perusopetuksen rehtori. 

 

23 § B. Sivistyslautakunta:
Hyväksyy paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman.

 

23 § H. Varhaiskasvatusjohtaja:
Päättää varhaiskasvatuksessa yleisen tuen tukipalvelujen myöntämisestä, lapsen siirtämisestä tehostettuun ja erityiseen tukeen sekä tuen päättämisestä.

 

Hyväksyy varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvät kuntakohtaiset suunnitelmat ja tarkennukset sekä paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman vähäiset muutokset.

 

Päättää lasten ottamisesta muutetaan muotoon: Päättää lasten varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikoista, ellei ratkaisuvaltaa ole siirretty muulle kunnan viranomaiselle.

 

Päättää varhaiskasvatusmaksusta muutetaan muotoon: Määrittää varhaiskasvatusmaksun suuruuden lautakunnan päättämissä rajoissa, ellei ratkaisuvaltaa ole siirretty muulle kunnan viranomaiselle.

 

12 § Nuorisovaltuusto:
Kunnanhallitus asettaa nuorisovaltuuston, jonka toimintakausi noudattaa koulujen lukuvuotta (syyskuusta seuraavan vuoden elokuuhun).

 

Muilta osin sivistyslautakunnalla ei ole huomautettavaa hallintosäännöstä.

 

Päätös Sivistyslautakunta:

Sivistyslautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________