RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sonkajärven kunnan myyntihinnat kuntien välisessä varhaiskasvatuspaikkojen myynnissä toimintakaudella 2024-2025
Sivistyslautakunta 19.03.2024 § 25
93/12.08.00.01/2024
Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja
Sonkajärven sivistyslautakunta päättää Sonkajärven kunnan varhaiskasvatuspaikkojen myyntihinnat toimintakaudeksi kerrallaan. Toimintakausi alkaa elokuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy seuraavan kalenterivuoden heinäkuun viimeisenä päivänä.
Sonkajärven kunnan myyntihinnat lasketaan kuluvan vuoden talousarvioluvuista. Perhepäivähoitopaikan vuosihinta lasketaan jakamalla perhepäivähoidon toimintakulut perhepäivähoidon paikkamäärällä. Päiväkotipaikan vuosihinta lasketaan jakamalla päiväaikaan avoinna olevien päiväkotien toimintakulut paikkamäärällä. Vuorohoitopaikan vuosihinta lasketaan jakamalla vuorohoitopäiväkodin toimintakulut paikkamäärällä. Vuosihinnasta lasketaan edelleen kuukausi- ja päivähinnat.
Päiväkoti | 78 € / pvä * 21 = 1 638 € / kk |
Perhepäivähoito | 56 € / pvä * 21 = 1 176 € / kk |
Vuorohoito | 82 € / pvä * 21 = 1 722 € / kk |
Esioppilaat, vakan täydentävä (60 %) | 78 € / pvä täysi maksu 60 % = 47 € / pvä 47 * 21 = 987 € / kk |
Päätösesitys Varhaiskasvatusjohtaja:
Sivistyslautakunta päättää vahvistaa edellä esitellyt Sonkajärven kunnan myyntihinnat kuntien välisessä varhaiskasvatuspaikkojen myynnissä toimintakaudella 2024-2025.
Lapsivaikutusten ennakkoarviointi:
Päätöksen vaikutukset hyvinvointiin ovat neutraalit
Päätöksen vaikutukset turvallisuuteen ovat neutraalit.
Päätös Sivistyslautakunta:
Sivistyslautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |