RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 314
Palvelusihteerin (taloushallinto) täyttölupa
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 284
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja
Taloushallinnon palvelusihteeri on eläköitynyt 30.6.2025. Toimi on täytetty määräaikaisesti ja osa-aikaisena (60 %) 31.12.2025 saakka.
Talous- ja hallintopalvelut on resursoitu niukasti. Henkilöstöä tulee kuitenkin olla riittävä määrä, jotta tehtävät on mahdollista hoitaa myös poissaolojen ajan. Työntekijöiltä edellytetään moniosaamista, koska he sijaistavat toinen toisiaan.
Pääkirjanpito on kunnassa erityisen haavoittuvainen tehtävä.
Taloushallinnon palvelusihteerille haetaan täyttölupaa toistaiseksi voimassa olevaan kokoaikaiseen työsuhteeseen. Kokoaikaisuus mahdollistaa pätevien hakijoiden saamisen. Rekrytoinnissa painotetaan valittavan kykyä ja motivaatiota perehtyä pääkirjanpitoon niin, että sijaistaminen poissaolojen ajan on mahdollista, ja osaamisen jatkuvuus on varmistettu. Kokoaikaisuus on tärkeää myös taloushallinnon asiakaspalvelun varmistamiseksi. Tehtävän kokoaikaistamisen myötä perintätehtävät hoidetaan jatkossa omana työnä. Uusina tehtävinä taloushallinnon palvelusihteerille tulevat talousarvion ja tilinpäätöksen avustavat tehtävät. Hakuilmoitus on oheismateriaalina.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan palvelusihteerin (taloushallinto) toistaiseksi voimassa olevalle toimelle 1.1.2026 lähtien. Valittavan on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Toimessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajat haastatteluryhmään.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus yksimielisesti päätti myöntää täyttöluvan palvelusihteerin (taloushallinto) toistaiseksi voimassa olevalle toimelle 1.1.2026 lähtien. Valittavan on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Toimessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kunnanhallitus nimesi haastatteluryhmään edustajakseen Helena Kainulaisen ja varalle Lassi Savolaisen.
________
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 314
462/01.01.01.00/2025
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja
Määräaikaan mennessä toimeen tuli yhteensä 35 hakemusta. Hakijoilla oli yleisesti ottaen vain vähän työkokemusta kunta- tai julkisen sektorin taloushallinnosta.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Palvelusihteerin (taloushallinto) hakuaikaa jatketaan 16.12.2025 saakka. Tavoitteena on saada lisää hakijoita, joilla on työkokemusta kunta- tai julkisen sektorin taloushallinnosta. Ensimmäisessä haussa saapuneet hakemukset otetaan huomioon.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
Kunnanhallitus yksimielisesti päätti, että haastatteluryhmään kuuluvat talous- ja hallintojohtaja ja palkkasihteeri sekä kunnanhallituksen edustajina Helena Kainulainen sekä Pirjo Rönkkö.
________