RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 316
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Pohjois-Savon liitto kirje kunnille 29.10.2025, tuotantokannustin (pdf 62.45 kb) |
| Oheismateriaali 2Pohjois-Savon liitto 27.10.2025 pöytäkirjanote § 41, AVTuotantokannustin (pdf 535.69 kb) |
Sitoutumispyyntö Pohjois-Savon AV-tuotantokannustimen pilotointia varten
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 316
518/00.04.00/2025
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja
Pohjois-Savon maakuntahallitus on päättänyt kokouksessaan 27.10.2025 (§ 41), että Pohjois-Savon liitto toimii valmisteltavana olevan uuden Pohjois-Savon audiovisuaalisen AV-tuotantokannustimen pilotointivaiheen rahoituksen ja toimii ko. rahoitukseen kohdennettujen hankkeiden rahoitusviranomaisena. Lisäksi se on päättänyt, että Pohjois-Savoon liitto lähettää kunnille sitovat vapaaehtoiset osallistumispyynnöt AV-tuotantokannustimen pilotointien rahoitukseen osallistumisesta. Kuntakohtainen rahoitusosuus määräytyy asukasluvun perusteella.
Kuntakohtaiset rahoitusosuudet vuodelle 2026 ovat seuraavat
(0,605 € / asukas vuoden 2024 lopun väestötietojen perusteella):
Iisalmi | 12 380 € |
Joroinen | 2 754 € |
Kaavi | 1 566 € |
Keitele | 1 201 € |
Kiuruvesi | 4 449 € |
Kuopio | 76 028 € |
Lapinlahti | 5 363 € |
Leppävirta | 5 427 € |
Pielavesi | 2 408 € |
Rautalampi | 1 776 € |
Rautavaara | 855 € |
Siilinjärvi | 12 868 € |
Sonkajärvi | 2 160 € |
Suonenjoki | 4 012 € |
Tervo | 840 € |
Tuusniemi | 1 398 € |
Varkaus | 11 900 € |
Vesanto | 1 120 € |
Vieremä | 2 028 € |
Yhteensä | 150 533 € |
Vuoden 2026 maksuosuus laskutetaan yhdessä erässä eräpäivänä 31.1.2026.
Maakuntahallituksen päätöksen mukaisesti Pohjois-Savon liitto pyytää kunnilta vapaaehtoiset sitoutumiset Pohjois-Savon AV-tuotantokannustimen pilotointivaiheen rahoittamiseen. Tieto sitoutumisesta pyydetään toimittamaan 30.11.2025 mennessä.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää, että Sonkajärven kunta sitoutuu Pohjois-Savon AV-tuotantokannustimen pilotointivaiheen rahoittamiseen esitetyllä rahoitusosuudella.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________