RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 23.03.2026/Asianro 4
Muistutus Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen kaavaluonnoksesta
Kunnanhallitus 23.06.2025 § 196
Valmistelija: tekninen johtaja
Pohjois-Savon maakuntahallitus on kokouksessaan 26.5.2025 § 56 hyväksynyt Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen kaavaluonnoksen asetettavaksi nähtäville ja pyytää siitä kunnan lausuntoa 4.7.2025 mennessä.
Kaavaluonnos on nähtävillä Pohjois-Savon liiton verkkosivulla www.pohjois-savo.fi/psmk2040
Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheessa käsitellään aurinko- ja tuulivoimaan, sähkönsiirron yhteystarpeeseen, vetytalouteen sekä Pohjois-Savon seudullisesti merkittävään kauppaan liittyviä teemakokonaisuuksia.
Maakuntakaavaluonnoksessa on osoitettu uutena tuulivoimapotentiaalisena alueena Huttusenlehdon alue. Huttusenlehdon tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaava on vireillä ja sen lähtökohtana on selvittää enintään 20 tuulivoimalan sijoittumista alueelle. Maakuntakaavaluonnoksen tuulivoimapotentiaalisen alueen aluerajaus tulee todennäköisesti rajoittamaan voimasijoittelua siten, että voimaloiden määrää joudutaan yleiskaavaprosessissa vähentämään alkuperäisestä.
Sonkajärven kunnassa on vireillä Myllykankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava, jonka kaavaluonnos on valmistumassa syksyllä 2025. Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa 9-12 tuulivoimalan toteuttaminen Myllykankaan alueelle. Maakuntakaavaluonnoksessa ei ole esitetty tuulivoimapotentiaalista aluetta Myllykankaan alueelle. Mikäli tuulivoimapotentiaalisen alueen merkintää ei alueelle tule, voi sinne toteutua korkeintaan kuuden tuulivoimalan hanke.
Maakuntakaavatyössä on myös selvitetty Kurvinsuon alueen soveltuvuutta tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi, mutta sitä ei ole maakuntakaavaluonnoksessa osoitettu.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Sonkajärven kunta antaa Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen kaavaluonnoksesta seuraavan lausunnon:
Sonkajärven kunta esittää Huttusenlehdon tuulivoimapotentiaalisen alueen aluerajausta siten, että se mahdollistaa enintään 20 tuulivoimalan sijoittumisen alueelle, mikäli yleiskaavan laadinnan ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutustenarvioinnit sen mahdollistavat.
Sonkajärven kunta katsoo, että Myllykankaan alueelle tulisi osoittaa enintään 12 tuulivoimalan tuulivoimapotentiaalinen alue, mikäli yleiskaavan laadinnan ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutustenarvioinnit sen mahdollistavat.
Asian käsittely: Lasse Sevon esitti, että Sonkajärven kunta antaa Huttusenlehdon osalta Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen kaavaluonnoksesta seuraavan lausunnon:
Huttusenlehdon lähialueelle sijoittuu merkittävissä määrin luontomatkailua ja luontomatkailun kehittämispotentiaalia. Pohjoispuolella Jyrkän ruukin aluetta on kehitetty vuosia kulttuuriympäristön arvoihin pohjautuvana matkailukohteen ja porttina alueen retkeilyreitistöille, kuten Volokinpolulle ja Nurmijoen melontareitille.
Maisemallinen herkkyys on alueella paikoin suuri ja alueen käyttö tuulivoimaan on voimakkaasti ristiriidassa matkailu-, luonto- sekä virkistysarvojen kanssa. Näiden asioiden vuoksi esitän, että enemminkin kaavassa nostetaan alueen virkistysarvot ja erämaisuus isommin esille."
Matti Koponen, Sari Väisänen ja Johanna Mähönen kannattivat Lasse Sevonin esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska käsittelyssä oli pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestystapaesityksen: Äänestys suoritetaan kädennostoäänestyksenä. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi äänestystapaesityksen. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä pohjaesitys sai 2 ääntä (Lassi Savolainen ja Mikko Väisänen) ja Lasse Sevonin esitys sai 5 ääntä (Lasse Sevon, Matti Koponen, Johanna Mähönen, Sari Väisänen ja Helena Kainulainen). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli äänin 2-5 Lasse Sevonin esitys.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus päätti äänin 2-5 antaa Huttusenlehdon osalta Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen kaavaluonnoksesta seuraavan lausunnon:
Sonkajärven kunta ei esitä Huttusenlehtoa tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi. Huttusenlehto ei täytä miltään osin edellytyksiä toimia tuulivoimapotentiaalisena alueena. Huttusenlehto on lähellä valtakunnallisesti merkittävää vanhaa Jyrkän ruukkialuetta ja Autiosuon sekä Uuranholin Natura-aluetta. Huttusenlehdon alue sijoittuu tunnistetulle Jyrkän ruukin ja Rautavaaran Metsäkartanon muodostamalle matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhykkeelle, joka tukeutuu alueella olemassa oleviin reitistöihin, toimintoihin sekä Tiilikkajärven kansallispuistoon. Alueella ja sen välittömässä läheisyydessä on Volokinpolun retkeilyreitti sekä Nurmijoen melontareitti.
Huttusenlehdon lähialueelle sijoittuu merkittävissä määrin luontomatkailua ja luontomatkailun kehittämispotentiaalia. Pohjoispuolella Jyrkän ruukin aluetta on kehitetty vuosia kulttuuriympäristön arvoihin pohjautuvana matkailukohteen ja porttina alueen retkeilyreitistöille, kuten Volokinpolulle ja Nurmijoen melontareitille.
Maisemallinen herkkyys on alueella paikoin suuri ja alueen käyttö tuulivoimaan on voimakkaasti ristiriidassa matkailu-, luonto- sekä virkistysarvojen kanssa. Näiden asioiden vuoksi esitetään, että enemminkin kaavassa nostetaan alueen virkistysarvot ja erämaisuus isommin esille.
Kunnanhallitus yksimielisesti päätti antaa Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen kaavaluonnoksesta seuraavan lausunnon Myllykangasta koskien: Sonkajärven kunta katsoo, että Myllykankaan alueelle tulisi osoittaa enintään 12 tuulivoimalan tuulivoimapotentiaalinen alue, mikäli yleiskaavan laadinnan ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutustenarvioinnit sen mahdollistavat.
_______
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 296
Maakuntahallitus on käsitellyt 29.9.2025 Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, 3. vaiheen luonnosvaiheen palautteen ja vastineet sekä juridiset kaava-asiakirjat. Samalla maakuntahallitus on päättänyt pyytää viranomaisilta kaavaehdotusta koskevat lausunnot MRA 13 § mukaisesti. Viranomaiskuuleminen järjestetään 10.10.-14.11.2025.
Kaavaluonnos oli nähtävillä 4.6.-5.7.2025 ja siihen tuli palautteita yhteensä 134 kpl. Palaute kohdistui pääasiassa tuulivoimateemaan. Palautteeseen on laadittu elo-syyskyyn aikana vastineet – yleisvastineet sekä tiiviitä palautekohtaisia vastineita. Suurin palautteen perusteella linjattava asiakokonaisuus liittyy tuulivoimaan. Kokonaisharkinnan perusteella aluesuunnittelun vastuualueella on päädytty ratkaisuun, jossa täydentävä tuulivoimapotentiaali jätetään pois kaavaehdotuksesta, ja Pielaveden Pillisuota, Rautalammin Pientä Mujumäkeä sekä Sonkajärven Huttusenlehtoa ei osoiteta kaavaehdotuksessa. Alueiden sosiaalinen hyväksyttävyys on palautteen perusteella matala.
Tuulivoimaan liittyvässä kokonaisharkinnassa painottuvat myös Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, 2. vaiheen tuulivoimaratkaisusta tehdyt valitukset, jotka ovat edelleen Itä-Suomen hallinto-oikeudessa käsiteltävinä. Päätöksen ratkaisun ajankohta ei ole ennakoitavissa. Olettaa voi, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden aikanaan antama päätös 2. vaiheen maakuntakaavaratkaisusta ei ole lopullinen, koska siihen voi hakea valituslupaa KHO:lta. Jos valituslupa myönnetään, on mahdollisuus kaavan lainvoimaiseksi saamiseen vasta KHO:n päätöksen jälkeen. Pohjois-Savon liiton näkökulmasta hallinto-oikeuden päätöstä kannattaa odottaa, ennen kuin ryhdytään tekemään täydentäviä tuulivoimaratkaisuja.
Kokonaisharkinnassa nousee esille myös tuulivoiman vaikutustenarviointi. Kansallispuiston merkitys matkailulle ja ylipäänsä asukkaiden virkistymiselle ja kotiseutuidentiteetille nousee palautteessa korkealle. Pohjois-Savon kansallispuistot on tuotu merkityksellisenä suunnittelun lähtökohtana, niin luonnonarvoiltaan kuin luonnonrauha-alueina, voimassa oleviin maakuntakaavoihin mm. saavutettavuuden näkökulmasta. Tuulivoimapotentiaalin osoittaminen aivan kansallispuiston tuntumaan olisi ristiriidassa aikaisemmin valitun ratkaisun kanssa. Maakuntakaavaratkaisulla ei ole syytä heikentää kansallispuistojen merkitystä.
Alueidenkäyttölain 1.1.2026 mahdollisesti voimaan tulevia muutoksia ja niiden tulkintaa tarkastellaan aikanaan rauhassa. Vaikka muuttuva alueidenkäyttölaki voi johtaa Pohjois-Savossakin tuulivoimateeman uudelleentarkasteluun, ei Pienen Mujumäen tai Huttusenlehdon soveltuvuus tuulivoimapotentiaalisiksi alueiksi vaikuta todennäköiseltä olevan maankäytön ristiriidan vuoksi. Pillisuon alueen poisjättämiseen taas liittyy Ilmatieteenlaitoksen palaute, jossa tuodaan esille tuulivoimapotentiaalisten alueiden yhteisvaikutus sääennusteiden luotettavuuteen.
Muita palautteesta esille nousevia asioita on tarve muokata aurinkovoimapotentiaalia koskevaa yleismääräystä (ks. Kaavamerkinnät ja määräykset) sekä tarve täydentää muuttuvan vähittäiskaupan suuryksikköteeman ilmastovaikutuksia.
Pohjois-Savon liitto pyytää toimittamaan kunnan kaavaehdotusta koskevan lausunnon 14.11.2025 klo 14.00 mennessä.
Viranomaisten antamat lausunnot vastineineen käsitellään viranomaisneuvottelussa marras-joulukuun vaihteessa. Maakuntakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville vuoden vaihteessa ja se etenee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2026 kesäkuussa.
Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, 3. vaihe täydentää ja päivittää kokonaismaakuntakaavaa seuraavien teemojen osalta:
1. Aurinkovoima
2. Sähkönsiirron yhteystarpeet
3. Vetytalous
4. Vähittäiskaupan suuryksiköt Kuopion ja Siilinjärven alueella.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Sonkajärven kunta antaa Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen viranomaisehdotuksesta seuraavan lausunnon:
Täydentävän tuulivoimapotentiaalin poistaminen viranomaisehdotuksesta tarkoittaa Huttusenlehdon tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osalta käytännössä hankkeen valmistelun päättymistä, kunnes tuulivoimateema on taas maakuntakaavoituksessa käsittelyssä, joka voi tarkoittaa useita vuosia.
Sonkajärven kunnavaltuusto on 9.10.2025 § 82 päättänyt, että Sonkajärven Huttusenlehdon tuulivoimaosayleiskaavoituksen valmistelua jatketaan ja Huttusenlehto katsotaan tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi Pohjois-Savon maakuntakaavaan.
Sonkajärven kunta katsoo, että maakuntakaavan tulisi olla tuulivoimateeman osalta mahdollistava ja Huttusenlehto tulisi osoittaa maakuntakaavan 3. vaiheessa tuulivoimapotentiaalisena alueena, jotta Huttusenlehdon tuuli- ja aurinkovoimahankkeen valmistelu jatkuisi ja edellytykset hankkeen toteuttamiselle saataisiin tarkasti selvitettyä.
Sonkajärven kunta edelleen katsoo, että Myllykankaan alueelle tulisi osoittaa enintään 12 tuulivoimalan tuulivoimapotentiaalinen alue, mikäli yleiskaavan laadinnan ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutustenarvioinnit sen mahdollistavat.
Asian käsittely: Mikko Väisänen ilmoitti olevansa esteellinen intressijääviyden perusteella ja hän poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hänen tilallaan tämän pykälän ajan toimi hänen henkilökohtainen varajäsenensä Reijo Ronkainen.
Sari Väisänen esitti, että Huttusenlehtoa ei kannateta tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi. Matti Koponen kannatti Väisäsen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty pohjaesityksestä poikkeava esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että äänestys tehdään kädennostoäänestyksenä. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi äänestystapaesityksen. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä pohjaesitystä kannattivat Lassi Savolainen, Johanna Mähönen, Helena Kainulainen, Lasse Sevon ja Reijo Ronkainen. Sari Väisäsen esitystä kannattivat Sari Väisänen ja Matti Koponen. Puheenjohtaja totesi, että äänin 5-2 pohjaesitys tuli päätökseksi.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus päätti äänin 5-2 antaa Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 3. vaiheen viranomaisehdotuksesta seuraavan lausunnon:
Täydentävän tuulivoimapotentiaalin poistaminen viranomaisehdotuksesta tarkoittaa Huttusenlehdon tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osalta käytännössä hankkeen valmistelun päättymistä, kunnes tuulivoimateema on taas maakuntakaavoituksessa käsittelyssä, joka voi tarkoittaa useita vuosia.
Sonkajärven kunnavaltuusto on 9.10.2025 § 82 päättänyt, että Sonkajärven Huttusenlehdon tuulivoimaosayleiskaavoituksen valmistelua jatketaan ja Huttusenlehto katsotaan tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi Pohjois-Savon maakuntakaavaan.
Sonkajärven kunta katsoo, että maakuntakaavan tulisi olla tuulivoimateeman osalta mahdollistava ja Huttusenlehto tulisi osoittaa maakuntakaavan 3. vaiheessa tuulivoimapotentiaalisena alueena, jotta Huttusenlehdon tuuli- ja aurinkovoimahankkeen valmistelu jatkuisi ja edellytykset hankkeen toteut-tamiselle saataisiin tarkasti selvitettyä.
Sonkajärven kunta edelleen katsoo, että Myllykankaan alueelle tulisi osoittaa enintään 12 tuulivoimalan tuulivoimapotentiaalinen alue, mikäli yleiskaavan laadinnan ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutustenarvioinnit sen mahdollistavat.
________
Kunnanhallitus 23.02.2026 § 29
Pohjois-Savon maakuntahallitus on kokouksessaan 26.1.2026 § 5 hyväksynyt viranomaisten antamaan palautteeseen laaditut vastineet sekä asettanut maakuntaehdotuksen julkisesti nähtäville alueidenkäyttölain 65 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 12 ja 32a §:n mukaisesti.
Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheessa käsitellään aurinkovoimaa, sähkönsiirron yhteystarvetta (Harjulinja), vetytaloutta, Leppävirran Paukarlahden maantietukikohdan suojavyöhykettä sekä Pohjois-Savon seudullisesti merkittävään kauppaan liittyviä muutoksia.
Nähtäville asetettuun kaavaehdotukseen on tehty viranomaiskuulemisen jälkeen joitakin tarkastuksia, mm. aurinkovoimaa koskevaa yleismääräystä on täydennetty ja Leppävirran Paukarlahden maantietukikohdan suojavyöhykkeet on lisätty kaava-aineistoon.
Kaava-asiakirjat ovat julkisesti olleet nähtävillä kunnan sekä Pohjois-Savon liiton ilmoitustaululla 28.1. – 27.2.2026. Kaavaehdotuksesta voi antaa muistutuksen 27.2.2026 klo 12.00 mennessä.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Sonkajärven kunta antaa Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheen kaavaehdotuksesta seuraavan muistutuksen:
Sonkajärven kunta katsoo, että Huttusenlehto ja Myllykangas tulee merkitä tuulivoimapotentiaalisiksi alueiksi Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheessa.
Maakuntakaavan tulee Sonkajärven kunnan mielestä olla Pohjois-Savon elinvoiman kehityksen mahdollistava eikä kehitystä pois sulkeva. Mikäli tuulivoimateemaa ei tässä vaiheessa maakuntakaavoituksessa käsitellä on uhkana, että uusien tuulivoimapotentiaalisten alueiden merkitseminen maakuntakaavaan tapahtuu vasta 2030-luvulla. Tällöin tuulivoimarakentaminen ja muut teolliset puhtaan energian investoinnit estyvät alueella. Sähkönkulutuksen jatkuvasti kasvaessa tämä on koko Suomen ja erityisesti Itä-Suomen näkökulmasta kestämätön tilanne. Lisäksi tuulivoima on tällä hetkellä keskittynyt Länsi-Suomeen. Tasaisen sähköntuotannon kannalta on tärkeää hajauttaa tuulivoimatuotantoa koko maahan.
Sonkajärven kunta korostaa, että kunnilla on kaavoitusmonopoli ja hankkeiden vaikutukset arvioidaan tarkasti kuntakaavoituksessa. Vaikkakin hankkeiden tutkiminen kuntakaavoituksessa on mahdollista ilman maakuntakaavan tuulivoimapotentiaali- merkintää, on se käytännössä mahdotonta, koska riski kaavan hylkäämiselle maakuntakaavan vastaisuuden vuoksi on suuri.
Asian käsittely: Mikko Väisänen ilmoitti olevansa esteellinen intressijääviyden perusteella ja hän poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hänen tilallaan tämän pykälän ajan toimi hänen henkilökohtainen varajäsenensä Reijo Ronkainen.
Keskustelun kuluessa Lasse Sevon teki seuraavan ehdotuksen: Sonkajärven kunta antaa Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheen kaavaehdotuksesta seuraavan muistutuksen:
”Pohjois-Savon maakuntakaavan kaavaehdotus vaikuttaa kokonaisuudessaan riittävältä ja se huomioi maakunnan ominaispiirteet sekä tulevaisuuden kehittymiset. Sonkajärven kunnan osalta olemme tyytyväisiä, että Sukevalla huomioidaan mahdolliset aurinkovoimapotentiaaliset alueet, joita on myös tunnistettu muuallakin maakunnan alueella. Aurinkovoimapotentiaalisissa alueissa tulee huomioida, että aurinkovoimakenttiä varten ei tehdä uutta aluetta (metsäkato), vaan hyödynnetään joutomaita (mm. vanhat turvetuotantoalueet), joista ei synny mahdollista metsäkatoa, eikä puustoa kaadeta.
Sonkajärven kunta pitää hyvänä, että maakuntakaavaluonnoksessa on tuotu esiin mahdolliset biokaasuhankkeet ja niiden jatkojalostusasiat. Mahdollinen tuotantopotentiaali on valtava Pohjois-Savon alueella asian suhteen. Kehittämisehdotuksena kunta esittää, että biokaasupotentiaalin selvittäminen ja mahdolliset merkinnät maakuntakaavaan pitää ottaa jatkossa laajempaan tarkasteluun sekä nähdä biokaasu isompana roolina energiantuotannossa.
Tuulivoiman osalta kunta pitää hyvänä, että sen tarkastelu ja kaavamerkinnät on jätetty ehdotuksesta pois. Sonkajärven kunnanvaltuusto teki Huttusenlehdon hankkeen osalta myönteisen päätöksen äänin 11-10, mutta Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus on 26.1.2026 hyväksynyt viranomaisten antamaan palautteeseen laaditut vastineet ja asettanut maakuntakaavaehdotuksen julkisesti nähtäväksi. Ehdotuksessa Huttusenlehtoa ei katsottu tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi. Kunta pitää tuulivoima-asioiden osalta liiton valmistelutyötä riittävän kattavana ja siinä on otettu laajasti näkemykset ja selvitykset sekä viranomaisten kannat huomioon.”
Puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty pohjaesityksestä poikkeava esitys. Keskustelun jatkuessa Reijo Ronkainen teki seuraavan ehdotuksen: Asia viedään Sonkajärven kunnanvaltuuston päätettäväksi, koska Sonkajärven kunnanvaltuusto päätti 09.10.2025, että Huttusenlehdon tuulivoimaosayleiskaavoituksen valmistelua jatketaan ja Huttusenlehto katsotaan tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi Pohjois-Savon maakuntakaavaan.
Lasse Sevon esitti, että pidetään viiden minuutin neuvottelutauko. Puheenjohtaja totesi, että neuvottelutauko pidetään klo 19.30-19.35.
Neuvottelutauon jälkeen Lasse Sevon täydensi ehdotustaan Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheen kaavaehdotusta koskevasta muistutuksesta seuraavasti: ”Myllykankaan tuulivoimahanke tulee lisätä maakuntakaavaan 2040 3. vaiheen kaavaehdotukseen.”
Johanna Mähönen, Sari Väisänen ja Matti Koponen kannattivat Lasse Sevonin täydennettyä ehdotusta.
Lassi Savolainen kannatti Reijo Ronkaisen ehdotusta.
Puheenjohtaja esitti, että pidetään viiden minuutin neuvottelutauko. Neuvottelutauko pidettiin klo 19.45-19.50.
Neuvottelutauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty kaksi pohjaesityksestä poikkeavaa kannatettua ehdotusta, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestysesityksen: Ensimmäisessä äänestyksessä ovat vastakkain Lasse Sevonin ja Reijo Ronkaisen ehdotukset. Toisessa äänestyksessä ovat vastakkain kunnanjohtajan pohjaesitys ja ensimmäisessä äänestyksessä voittanut ehdotus. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi äänestysjärjestysesityksen. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestystapaesityksen: Äänestys suoritetaan kädennostoäänestyksenä. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi äänestystapaesityksen. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Lasse Sevonin ehdotusta kannattivat Lasse Sevon, Johanna Mähönen, Sari Väisänen ja Matti Koponen. Reijo Ronkaisen ehdotusta kannattivat Reijo Ronkainen ja Lassi Savolainen. Laura Jansa äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Lasse Sevonin ehdotus sai 4 ääntä ja Reijo Ronkaisen ehdotus sai 2 ääntä. Puheenjohtaja totesi, että seuraavaksi on äänestettävä äänestyksen voittaneen Lasse Sevonin ehdotuksen ja kunnanjohtajan pohjaesityksen välillä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestystapaesityksen: Äänestys suoritetaan kädennostoäänestyksenä. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi äänestystapaesityksen. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Lasse Sevonin ehdotusta kannattivat Lasse Sevon, Johanna Mähönen, Sari Väisänen ja Matti Koponen. Kunnanjohtajan pohjaesitystä kannattivat Reijo Ronkainen ja Lassi Savolainen. Laura Jansa äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Lasse Sevonin ehdotus sai 4 ääntä ja kunnanjohtajan pohjaesitys sai 2 ääntä, joten Lasse Sevonin ehdotus tuli äänin 4-2 kunnanhallituksen päätökseksi.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus päätti äänin 4-2, että Sonkajärven kunta antaa Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheen kaavaehdotuksesta seuraavan muistutuksen:
”Pohjois-Savon maakuntakaavan kaavaehdotus vaikuttaa kokonaisuudessaan riittävältä ja se huomioi maakunnan ominaispiirteet sekä tulevaisuuden kehittymiset. Sonkajärven kunnan osalta olemme tyytyväisiä, että Sukevalla huomioidaan mahdolliset aurinkovoimapotentiaaliset alueet, joita on myös tunnistettu muuallakin maakunnan alueella. Aurinkovoimapotentiaalisissa alueissa tulee huomioida, että aurinkovoimakenttiä varten ei tehdä uutta aluetta (metsäkato), vaan hyödynnetään joutomaita (mm. vanhat turvetuotantoalueet), joista ei synny mahdollista metsäkatoa, eikä puustoa kaadeta.
Sonkajärven kunta pitää hyvänä, että maakuntakaavaluonnoksessa on tuotu esiin mahdolliset biokaasuhankkeet ja niiden jatkojalostusasiat. Mahdollinen tuotantopotentiaali on valtava Pohjois-Savon alueella asian suhteen. Kehittämisehdotuksena kunta esittää, että biokaasupotentiaalin selvittäminen ja mahdolliset merkinnät maakuntakaavaan pitää ottaa jatkossa laajempaan tarkasteluun sekä nähdä biokaasu isompana roolina energiantuotannossa.
Tuulivoiman osalta kunta pitää hyvänä, että sen tarkastelu ja kaavamerkinnät on jätetty ehdotuksesta pois. Sonkajärven kunnanvaltuusto teki Huttusenlehdon hankkeen osalta myönteisen päätöksen äänin 11-10, mutta Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus on 26.1.2026 hyväksynyt viranomaisten antamaan palautteeseen laaditut vastineet ja asettanut maakuntakaavaehdotuksen julkisesti nähtäväksi. Ehdotuksessa Huttusenlehtoa ei katsottu tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi. Kunta pitää tuulivoima-asioiden osalta liiton valmistelutyötä riittävän kattavana ja siinä on otettu laajasti näkemykset ja selvitykset sekä viranomaisten kannat huomioon.
Myllykankaan tuulivoimahanke tulee lisätä maakuntakaavaan 2040 3. vaiheeseen.”
Lisäksi kunnanhallitus yksimielisesti päätti, että asia viedään kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
________
Kunnanvaltuusto 23.03.2026
302/10.02.00/2025
Kunnanhallitus päätti 23.02.2026 § 29, että Sonkajärven kunta antaa Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaiheen kaavaehdotuksesta seuraavan muistutuksen:
”Pohjois-Savon maakuntakaavan kaavaehdotus vaikuttaa kokonaisuudessaan riittävältä ja se huomioi maakunnan ominaispiirteet sekä tulevaisuuden kehittymiset. Sonkajärven kunnan osalta olemme tyytyväisiä, että Sukevalla huomioidaan mahdolliset aurinkovoimapotentiaaliset alueet, joita on myös tunnistettu muuallakin maakunnan alueella. Aurinkovoimapotentiaalisissa alueissa tulee huomioida, että aurinkovoimakenttiä varten ei tehdä uutta aluetta (metsäkato), vaan hyödynnetään joutomaita (mm. vanhat turvetuotantoalueet), joista ei synny mahdollista metsäkatoa, eikä puustoa kaadeta.
Sonkajärven kunta pitää hyvänä, että maakuntakaavaluonnoksessa on tuotu esiin mahdolliset biokaasuhankkeet ja niiden jatkojalostusasiat. Mahdollinen tuotantopotentiaali on valtava Pohjois-Savon alueella asian suhteen. Kehittämisehdotuksena kunta esittää, että biokaasupotentiaalin selvittäminen ja mahdolliset merkinnät maakuntakaavaan pitää ottaa jatkossa laajempaan tarkasteluun sekä nähdä biokaasu isompana roolina energiantuotannossa.
Tuulivoiman osalta kunta pitää hyvänä, että sen tarkastelu ja kaavamerkinnät on jätetty ehdotuksesta pois. Sonkajärven kunnanvaltuusto teki Huttusenlehdon hankkeen osalta myönteisen päätöksen äänin 11-10, mutta Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus on 26.1.2026 hyväksynyt viranomaisten antamaan palautteeseen laaditut vastineet ja asettanut maakuntakaavaehdotuksen julkisesti nähtäväksi. Ehdotuksessa Huttusenlehtoa ei katsottu tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi. Kunta pitää tuulivoima-asioiden osalta liiton valmistelutyötä riittävän kattavana ja siinä on otettu laajasti näkemykset ja selvitykset sekä viranomaisten kannat huomioon.
Myllykankaan tuulivoimahanke tulee lisätä maakuntakaavaan 2040 3. vaiheeseen.”
Lisäksi kunnanhallitus päätti, että asia viedään kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Päätösesitys Kunnanhallitus:
Kunnanvaltuusto käsittelee kunnanhallituksen 23.02.2026 § 29 antaman muistutuksen Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 3. vaiheen kaavaehdotuksesta.
Päätös Kunnanvaltuusto: