Dynasty tietopalvelu
Sonkajärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 53


Kokousasian teksti

 

Menestyneen urheilijan palkitseminen

 

Kunnanhallitus 16.03.2026 § 53  

98/07.02.02.00/2026 

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja

 

Sonkajärven Pahkaa edustava sonkajärveläislähtöinen Nina Kärnä voitti vuoden 2026 hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuissa hopeasijan aikuisten sarjassa. Asiaa koskevissa mediajulkaisuissa on tuotu esiin Nina Kärnän urheiluseura Sonkajärven Pahka. Nina Kärnä halutaan palkita MM-kilpailumenestyksestä sonkajärveläisen urheiluseuran edustajana.

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja

Sonkajärveläislähtöiselle ja Sonkajärven Pahkaa edustavalle Nina Kärnälle maksetaan 3 000 euron palkkio hopeasijasta hiihtosuunnistuksen vuoden 2026 MM-kilpailuissa aikuisten sarjassa. Palkkio on urheiljan veronalaista tuloa.

 

Päätös Kunnanhallitus:

Kunnanhallitus yksimielisesti päätti, että sonkajärveläislähtöiselle ja Sonkajärven Pahkaa edustavalle Nina Kärnälle maksetaan 3 000 euron palkkio hopeasijasta hiihtosuunnistuksen vuoden 2026 MM-kilpailuissa aikuisten sarjassa. Palkkio on urheiljan veronalaista tuloa.

________