RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 55
Saatavien poisto / yleishallinto
Kunnanhallitus 16.03.2026 § 55
96/02.06.01.04/2026
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja
Sonkajärven kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan toimielimellä tai hallintosäännössä nimetyillä viranhaltijoilla on oikeus poistaa tileistä saamiset, joita ei ole saatu perittyä ulosoton avulla varattomuuden tai saatavan vanhentumisen vuoksi tai joita ei ulosottomiehen näkemyksen mukaan kannata laittaa ulosottoon.
Intrum Oy:ltä saadun tiedon mukaan Päiväkeskus Pysäkki ry:n konkurssi on rauennut varojen vähyyden vuoksi. Intrum Oy suosittelee tässä vaiheessa Sonkajärven kunnan 15 000 euron saatavan kirjaamista luottotappioksi. Perintä mahdollisesti henkilökohtaisessa vastuussa olevia yhtiömiehiä kohtaan jatkuu automaattisesti jälkiperinnässä.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Sonkajärven kunnan 15 000 euron saatava Pysäkki ry:ltä kirjataan luottotappioksi.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus yksimielisesti päätti, että Sonkajärven kunnan 15 000 euron saatava Pysäkki ry:ltä kirjataan luottotappioksi.
________