RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 41
Aloite tekniselle lautakunnalle Sukevan tilojen tilavuokrien päivittämisestä 1.9.2026 alkaen
Tekninen lautakunta 14.04.2026 § 41
136/02.05.00.00/2026
Valmistelija: tekninen johtaja
Sukevan aluelautakunta on lähettänyt tekniselle lautakunnalle aloitteen Sukevan tilavuokrien päivittämiseksi.
Aloitteen mukaan Sonkajärven kunnan Sukevalla sijaitsevien tilojen tilavuokrat eivät ole ajantasaisia, sillä niitä ei ole päivitetty vuosiin. Tilojen käyttömaksuissa on havaittu olevan päivittämistä epäselvien käytäntöjen poistamiseksi. Sukevan asiointipisteellä sijaitsevasta nykyisestä hinnastosta puuttuu esimerkiksi vuokra-aikojen määrittelyjä, eri tilojen vuokria kokonaisuudessaan sekä hintojen tarkempia ehtoja ja täsmennyksiä. Lisäksi vuosien saatossa kuntaan on tullut uusia huomioon otettavia asioita tilojen käyttömaksuihin muun muassa kunnan otettua käyttöön valtakunnallinen Kaikukortti.
Sukevan toimitilojen käyttömaksuista päättää tekninen lautakunta, tilojen tilavaraukset hoidetaan Sukevan asiointipisteen kautta ja viranhaltijapäätökset tiloja koskien tekee Sukevan aluelautakunnan sihteeri.
Päätösesitys Tekninen johtaja:
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä aloitteen mukaisesti Sukevan tilavuokrat seuraavan hinnaston ja ehtojen mukaisiksi 1.9.2026 alkaen:
Kyläkeskuksen matonpesupaikka:
15 euroa / 1-2 tuntia, sen jälkeiset tunnit 5 euroa / tunti
(käyttöaikaan lasketaan myös kuivauspuhaltimen käyttö)
Kyläkeskuksen ruokala, Kyläkeskuksen Nurtti ja Liikekeskuksen tilat:
30 euroa / 1-3 tuntia
(esim. kokouskäyttöön)
Kyläkeskuksen keittiö/ruokala:
80 euroa / vuorokausi
(muu keittiön käyttö kuin kahvinkeitto)
Kyläkeskuksen pöytäliinojen vuokraus:
pesulalasku suoraan pöytäliinojen vuokraajalle
(pöytäliinoja vuokrataan käytettäväksi vain Kyläkeskuksella)
Liikuntasalin vakiovuoro lukuvuosi:
150 euroa / 1.9.-31.8.
(1-2 tuntia kerran viikossa)
Liikuntasalin vakiovuoro kuukausi:
20 euroa / kuukausi
(1-2 tuntia kerran viikossa)
Liikuntasalin kertavuokra:
20 euroa / 1-2 tuntia
Liikuntasalin kertavuokra ruokalan/keittiön varauksen yhteydessä:
40 euroa / vuorokausi
(Esim. juhlakäyttöön ruokala/keittiö ja liikuntasali yhteensä 120 € / vuorokausi)
Liikuntasalin perhevuoro:
0 euroa / 1.9.-31.8. tai yksittäisiä vuoroja
(1-2 tuntia kerran viikossa, sonkajärveläiset alle 18-vuotiaat lapset yhdessä huoltajineen)
Liikuntasalivuoro Kaikukortilla: 0 euroa
(yksittäisiä vuoroja liikuntasaliin Kaikukortilla liikuntasalin varaustilanteen mukaan)
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Maksua vuoroista ei peritä sonkajärveläisiltä rekisteröidyiltä yhdistyksiltä esimerkiksi kokous- ja koulutuskäytössä tai kun järjestettävä tilaisuus on yleisölle maksuton.
Lisäksi yksittäisiin tapahtumiin / turnauksiin / kilpailuihin / yms. voi anoa tiloja käyttöön maksutta, jos tilaisuus lisää kuntalaisten vapaa-ajan ja harrastustoiminnan mahdollisuuksia tai tuo lisäarvoa kunnan näkyvyydelle.
Kaikilla käyttövuoroilla tulee olla paikalla täysi-ikäinen vastuuhenkilö.
Kunta voi perua maksuttoman vuoron, jos samalle ajankohdalle tulee maksullinen vuoro tai kunnan omaa toimintaa. Maksullisia vakiovuoroja voidaan perua tai siirtää vain, jos tila tarvitaan kunnan omaan käyttöön tai jos tila tarvitaan tapahtumien, kilpailujen, leirien tai muuhun vastaavaan käyttöön. Kunnan toimesta perutun vuoron osalta ei makseta hyvitystä, mutta kunnan toimesta perutun vuoron tilalle toimija voi halutessaan varata menetettyä aikaa vastaavan vuoron.
Päätös Tekninen lautakunta:
Tekninen lautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. ________