RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 35
Tuntiveloituksella tehtävät sähkötyöt 2026-2027
Tekninen lautakunta 14.04.2026 § 35
129/02.08.00.01/2026
Valmistelija: tekninen johtaja
Tekninen toimi on yhdessä Sonkajärven Vesi Oy:n kanssa pyytänyt yksikköhintatarjouksia tuntiveloituksella tehtävistä sähkötöistä toimituskaudelle 1.6.2026 – 31.5.2027.
Yksikköhinnat on pyydetty seuraavista osa-alueista:
1. Rakennussähköasennukset
2. Katuvalaisinasennukset
Tarjouspyynnön mukaan tarjouksista hyväksytään osa-alueittain kolme tilaajalle kokonaisedullisinta tarjousta. Molemmilla osa-alueilla tarjoajat asetetaan ns. ensisijaisuusjärjestykseen. Kokonaisedullisuuden perusteena on ammattimiehen tuntiveloituksen painoarvo (70 %) ja tarvikealennusten painoarvo (30 %). Sama toimija voi tulla valituksi useammalle kuin yhdelle osa-alueelle.
Asennus- ja tarviketoimitustilaukset tehdään ensisijaisesti tilaajalle kokonaistaloudellisesti edullisimmalta tarjoajalta. Mikäli ensisijaisella toimittajalla ei ole tarvittavaa resurssia, tehdään työtilaus seuraavaksi sijoittuneelta tarjoajalta.
Tarjouspyyntö on julkaistu HILMA-palvelussa ja kunnan verkkosivuilla 18.3.2026. Tarjouksen jättämisen määräaika oli 6.4.2026 klo 12.00 mennessä.
Määräaikaan mennessä tulleet tarjoukset avattiin tarjousten avaustilaisuudessa 7.4.2026. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä neljä (4) tarjousta. Jätetyt tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Päätösesitys Tekninen johtaja:
Tekninen lautakunta päättää, että Sonkajärven kunnan tuntiveloituksella tehtäviin sähkötöihin sopimuskaudelle 1.6.2026 – 31.5.2027 valitaan Sähkötoimisto Murtola Oy, Sähkötyö Kuosmanen Oy, Takman Oy ja SähköRami Oy.
Ensisijaisuusjärjestys eri osa-alueittain määräytyy seuraavanlaisesti:
Rakennussähköasennukset:
| Tarjoaja | €/h (alv 0%) | tarvikkeiden ka.alennusprosentti | vertailupisteet |
1. | Sähkötyö Kuosmanen Oy | 42,00 € | 41,11 % | 99,52 |
2. | SähköRami Oy | 43,07 € | 41,78 % | 98,26 |
3. | Sähkötoimisto Murtola Oy | 51,00 € | 20,00 % | 72,01 |
Katuvalaisinasennukset:
| Tarjoaja | €/h (alv 0%) | tarvikkeiden ka.alennusprosentti | vertailupisteet |
1. | SähköRami Oy | 80,00 € | 41,78 % | 100,00 |
2. | Takman Oy | 89,00 € | 35,00 % | 88,05 |
3. | Sähkötoimisto Murtola Oy | 151,00 € | 20,00 % | 51,45 |
Päätös Tekninen lautakunta:
Tekninen lautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________