RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 25
Luottamustoimien täyttäminen Risto Vatasen tilalle
Kunnanhallitus 18.05.2026 § 101
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja
Risto Vatanen on ollut Keskustan varavaltuutettu, Sukevan aluelautakunnan jäsen, tarkastuslautakunnan varajäsen, Savolinum Oy:n yhtiökokouksen varaedustaja sekä vanhus- ja vammaisneuvoston jäsen. Risto Vatanen on menehtynyt 11.3.2026.
Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Vaalilain 93 §:n mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.
Kuntavaalien 2025 vaalituloksen perusteella Keskustan valtuutettujen määräksi tuli yhdeksän ja varavaltuutettujen seitsemän, joten varavaltuutettujen toimia ei saatu täytetyksi.
Päätösesitys Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se
- valitsee Sukevan aluelautakuntaan uuden jäsenen toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi
- valitsee tarkastuslautakuntaan Seppo Kainulaiselle uuden varajäsenen toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi
- toteaa, ettei Keskustan varavaltuutettuja ole määrättävissä lisää
Kunnanhallitus valitsee uuden varaedustajan Savolinum Oy:n yhtiökokouksiin toimikauden 2025-2027 jäljellä olevaksi ajaksi.
Kunnanhallitus pyytää Pohjois-Savon Perinneyhdistystä nimeämään uuden jäsenen vanhus- ja vammaisneuvostoon toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi.
Päätös Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus yksimielisesti päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se
- valitsee Sukevan aluelautakuntaan uuden jäsenen toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi
- valitsee tarkastuslautakuntaan Seppo Kainulaiselle uuden varajäsenen toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi
- toteaa, ettei Keskustan varavaltuutettuja ole määrättävissä lisää.
Kunnanhallitus valitsi Lassi Savolaisen uudeksi varaedustajaksi Savolinum Oy:n yhtiökokouksiin toimikauden 2025-2027 jäljellä olevaksi ajaksi.
Kunnanhallitus pyytää Pohjois-Savon Perinneyhdistystä nimeämään uuden jäsenen vanhus- ja vammaisneuvostoon toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi.
________
Kunnanvaltuusto 08.06.2026 § 25
139/00.00.01.00/2026
Päätösesitys Kunnanhallitus
Kunnanvaltuusto valitsee Sukevan aluelautakuntaan uuden jäsenen toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi.
Kunnanvaltuusto valitsee tarkastuslautakuntaan Seppo Kainulaiselle uuden varajäsenen toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi.
Lisäksi kunnanvaltuusto toteaa, ettei Keskustan varavaltuutettuja ole määrättävissä lisää.
Asian käsittely: Helena Kainulainen esitti ryhmä 13 puolesta, että Sukevan aluelautakunnan uudeksi jäseneksi valitaan Reijo Ronkainen. Helena Kainulainen esitti ryhmä 13 puolesta, että Seppo Kainulaisen uudeksi varajäseneksi tarkastuslautakuntaan valitaan Osvald Ryhänen.
Päätös Kunnanvaltuusto:
Kunnanvaltuusto yksimielisesti valitsi Reijo Ronkaisen Sukevan aluelautakunnan uudeksi jäseneksi toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi.
Kunnanvaltuusto yksimielisesti valitsi Osvald Ryhäsen Seppo Kainulaisen uudeksi varajäseneksi tarkastuslautakuntaan toimikauden 2025-2029 jäljellä olevaksi ajaksi.
Lisäksi kunnanvaltuusto totesi, ettei Keskustan varavaltuutettuja ole määrättävissä lisää.
________