Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sonkajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 250


 

Valtuuston kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 250  

   

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 13.11.2023 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

61 §

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024

62 §

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2024

63 §

Sonkajärven vesihuoltolaitoksen yhtiöittäminen

64 §

Sukevan vankilan ympäristön osayleiskaava

65 §

Vakuuden asettaminen ympäristökeskukselle maankaatopaikan

jälkihoidon varmistamiseksi

66 §

Kunnanhallituksen selvitys vuoden 2022 arviointikertomuksessa

esitetyistä havainnoista

67 §

Väliarviointiraportti

68 §

Muut asiat

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja:

 Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksen päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.

 

Päätös Kunnanhallitus:

Kunnanhallitus totesi valtuuston kokouksen päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
________