RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kotihoidontuen kuntalisän myöntäminen vuonna 2024
Sivistyslautakunta 16.01.2024 § 11
9/02.05.01.00/2024
Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja
Sonkajärven kunnan kunnanvaltuusto päätti 11.12.2023 kokouksessaan, että Sonkajärven kunnan maksamaan kotihoidontuen kuntalisään varataan 40 000 euroa vuodelle 2024.
Kotihoidontuen kuntalisää on maksettu Sonkajärvellä alle 2-vuotiaasta kotona hoidettavasta kotihoidontuen piiriin kuuluvasta lapsesta. Vuoden 2023 aikana myönteisiä päätöksiä kotihoidontuen kuntalisän maksamisesta tehtiin 25. Vuonna 2022 vastaavia päätöksiä tehtiin 16. Vuoden 2022 lopussa 0-2-vuotiaiden lasten määrä kunnassa oli 60 lasta ja vuoden 2023 lopussa 58 lasta.
Vuodelle 2023 kotihoidon tuen kuntalisään varattiin 40 000 euroa. Kotihoidon kuntalisään käytettiin 43 200 euroa. Ylitys katettiin lasten kotihoidon tuen kustannuspaikalta.
Pienten alle 3-vuotiaiden osuus varhaiskasvatuksessa olevista lapsista on kasvanut Sonkajärvellä vuoden 2023 aikana. Lisäksi vuonna 2023 syntyvyys oli aikaisempia vuosia alhaisempi. Em. seikoista johtuen on ennakoitavissa, että vuodelle 2024 kotihoidontuen kuntalisään varattu
40 000 euron määräraha tulee riittämään, jos kotihoidon tuen kuntalisän määrä ja maksamisen kriteerit säilytetään ennallaan. Ehdotus vuoden 2024 kotihoidontuen kuntalisän määrästä ja maksamisen ehdoista on jaettu lautakunnan jäsenille oheismateriaalina.
Päätösesitys Varhaiskasvatusjohtaja:
Lautakunta päättää hyväksyä oheismateriaalina jaetut Sonkajärven kotihoidontuen kuntalisän ehdot 1.1.2024-31.12.2024.
Lapsivaikutusten ennakkoarviointi:
Vaikutukset hyvinvointiin neutraalit
Vaikutukset turvallisuuteen neutraalit
Päätös Sivistyslautakunta:
Sivistyslautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |