Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sonkajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.sonkajarvi.fi:443/D10_SonkaInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 253


 

Talousarviomuutos 2023/tekninen lautakunta investointien muutokset 2023, valtuustotaso

 

Tekninen lautakunta 16.11.2023 § 95 

 

Valmistelija: tekninen johtaja

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2023 talousarvion investointiosan muutosesitys perustuu hankkeiden nyt tiedossa oleviin loppuvuoden muutostarpeisiin ja tuloarvioiden ja menomäärärahojen toteuma arvioihin vuodelle 2023.

 

Investointiosan sitovuus määritellään siten, että nettokustannusarvioltaan 100 000 euroa tai sen ylittävät hankkeet ovat yksinään sitovia valtuustoon nähden. Alle 100 000 euron hankkeet ovat valtuuston nähden sitovia toimielimittäin ja hankeryhmittäin. Hankeryhmän sisällä alle 100 000 euron hankkeista päättää lautakunta.

 

INVESTOINTIOSA

5307 Koulukeskuksen wc:n ja juhlasalin lattian uusiminen ja yläkoulun sisäilmakorjaukset

Peruskorjaus jouduttiin toteuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia laajempana (alueet, rakenteet).

 

5542 Kirjaston kellari- ja kansalaisopiston tilat, iv-saneeraus ja piha-alueen osittainen saneeraus

Suunnitelmista poiketen uusittiin patteriverkoston termostaatit sekä peruskorjattiin valaistusta (vanhat pois) kellarikerroksessa.

 

Sonkajärven koulukeskuksen valmistuskeittiön astianpesuosaston hankinta

Entinen astianpesuosasto on tullut käyttöikänsä loppuun, korjattava kiireellisenä vuoden 2023 lopussa.

 

4309 Sonkajärven yleisurheilukentän peruskorjaus

Urakoitsijan esittämän työvaiheistuksen mukaan toteutunut sekä tehty tarvittavat muutostyöt alkuperäiseen suunnitelmaan.

 

4312 Sonkajärven torin rakentaminen

Sonkajärven torialueesta tehdään vaihtoehtovertailu sen sijoittumisesta, sisällöstä ja kustannuksista.

  

  5052 Terveyskeskuksen peruskorjaus 3. vaihe

Rakennuksen 2. vaiheen valmistuminen siirtyi osittaisesti vuoden 2022 lopusta alkuvuoteen 2023. Kolmannen vaiheen kellarikerroksen peruskorjaus toteutettiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen oleellisesti tasoltaan korkeammin korjattuna (vrt. eläinlääkäreiden tilojen peruskorjaus, kellarikerros).

 

  6040 Sukevan vesitornin peruskorjaus

Tekninen lautakunta päätti hylätä kaikki tehdyt tarjoukseet. Sukevan vesitornin peruskorjauksen korvaavasta ratkaisusta tehdään yleissuunnitelma ja vertailukustannusarvio.

 

Investointimäärärahan lisäystä on muutettuun TA 2023 investointiohjelmaan yhteensä - 591 600 €.

 

Investointien määrärahan lisäystä katetaan vuonna 2023 toteutumatta jäävän hankkeen määrärahalla, joka on yhteensä 682 890 €.

 

Päätösesitys Tekninen johtaja:

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että talousarvion investointiosaan 2023 tehdään seuraavat muutokset:

 

INVESTOINTIHANKE

TA 2023

MUUTOS

MUUTETTU

TA 2023

5307 Koulukeskuksen wc:n ja juhlasalin lattian uusiminen ja yläkoulun sisäilmakorjaukset

 

-225 000

-46 600

-271 600

5542 Kirjaston kellari- ja kansalaisopiston tilat, iv-saneeraus ja piha-alueen osittainen saneeraus

 

-120 000

-40 000

-160 000

Sonkajärven koulukeskuksen valmistuskeittiön astianpesuosaston hankinta

 

0

-45 000

-45 000

4309 Sonkajärven yleisurheilukentän peruskorjaus

tuotot  50 000

kulut -200 000

netto -150 000

   20 890

-100 000

  -79 110

 

   70 890

-300 000

-229 110

4312 Sonkajärven torin rakentaminen

 

-130 000

122 000

 -8 000

5052 Terveyskeskuksen peruskorjaus 3. vaihe

 

-316 000

-360 000

-676 000

6040 Sukevan vesitornin peruskorjaus

 

-597 000

540 000

-57 000

 

Investointimäärärahan lisäystä on muutettuun TA 2023 investointiohjelmaan yhteensä -591 600 €.

 

Investointien määrärahan lisäystä katetaan vuonna 2023 kokonaan tai osittain kesken jäävien hankkeiden määrärahalla, jotka on yhteensä 682 890 €.

 

Päätös Tekninen lautakunta:

Tekninen lautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.
________

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 253  

345/02.02.00.02/2023 

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että talousarvion investointiosaan 2023 tehdään teknisen lautakunnan esityksen mukaiset muutokset.

 

Päätös Kunnanhallitus:

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että talousarvion investointiosaan 2023 tehdään teknisen lautakunnan esityksen mukaiset muutokset.
________